Viime lauantaina vanhempani tulivat maalta vierailemaan luonani täällä kaupungissa, ja toivat samalla jos jonkinnäköistä tavaraa, jota olen kaipaillut ja tarvinnut. Joukkoon mahtui niin vanhaa, kuin uuttakin.
Kolme laatikollista käsitöihin ja opiskeluihin liittyvää "roinaa"! Nyt viimeinkin esimerkiksi saumurini ja käsityölehteni ovat kotonani, eivätkä 200 kilometrin päässä vanhempieni luona. Samalla sain myös äidiltäni opiskeluja varten kangas- ja lankasakset, sekä tarvitsemani oppikirjat ja vihkoja, kyniä ja muuta välttämätöntä.
Lankavarastotkin kasvoivat samalla, sillä vanhempani olivat tuliaiseksi napanneet paikallisesta pikkukaupasta Novitan 7 Veljestä Raita -lankaa sateenkaaren väreissä. Muutenkin lankavarastoni ovat viimeaikoina senkun kasvaneet, ja perjantaina päädyin itsekin ostamaan Lankamaailmasta muutaman kerän lankaa... Viimeinkin onnistuin nappaamaan kerän tuota sateenkaarenväristä Steppiä!
Tällainen viikonloppu tällä kertaa! :) Tekisi kovasti mieli mennä piipahtamaan kangaskaupassa, jotta pääsisi sitten testailemaan tuota saumuria piiiitkästä aikaa. Vielä kun tietäisi, mitä ompelisi!
No olipas sun vanhemmilla kivoja tuomisia :) ja toi sateenkaari step tuntuu nii ihanal,just ostin kerän sitä kans ja jo käteen tuntu ihanal ni voi vaa kuvitella miten ihanal tuntuu jalassa sukkina ^.^
VastaaPoistaNoi Stepit tuntuu kyllä hypistellessäkin jo niiiiiin pehmoisilta ❤ Pitäisi vaan keksiä tuolle joku kiva malli, että pääsee muuntamaan sen joksikin ihanaksi vaatekappaleeksi.
PoistaOli kyllä ihan mahtava juttu saada kaikki nää tavarat viimeinkin omaan kotiin. Vuoden verranhan oon miettinyt, että pitäis siirtää ne tänne tuolta 200 kilsan päästä maalta, mutta jotenkin se on vaan jäänyt.