sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Uusi kehruukone

Eilen luokseni kotiutui uusi kissa, Piiti Puolukka. Pietu ja Petja ovat ottaneet hänet hyvin vastaan, varsinkin Petja, joka on ihan innoissaan pienokaisesta. Nyt on siis varmaan aika esitellä uusi tulokas myös teille, blogini lukijoille! Valitettavasti en pysty liittämään postaukseen kameralla otettuja kunnon kuvia, sillä kamerani akku on loppu, ja laturi kadoksissa. Pyrin mahdollisimman pian julkaisemaan Piitistä myös muitakin, kuin kännykkäkuvia, jotta neitokaisen kauneus pääsee kunnolla esille! 



Piiti Puolukka, kutsumanimeltään pelkkä Piiti, on 9.11.2015 syntynyt kilpparivärityksellinen maatiaiskissanaaras. Piitiä ei ole vielä  leikattu, enkä luultavasti tule häntä leikkauttamaankaan, ellei tälle ole erityistä tarvetta. Neiti on varsinainen kehruukone, ja hurisee kovaan ääneen, kun vain vilkaiseekin häneen päin! 

Tällainen uusi apulainen siis on kyseessä. Nyt kolmen kissan myötä meidän perhekoko onkin ainakin toistaiseksi täynnä. Kunnes kissakuume jälleen yllättää... 

10 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis pikkuinen! Paljon onnea uudesta perheenjäsenestä!
    Itsellä tulee juuri vuosi täyteen toisen pienen rakkaani pois nukkumisesta ja olisi kova kuume ottaa uusi pieni. Ehkä kohta ollaan kaikki menetyksestä toivuttu sen verran että uusi "vauva" voisi perheeseen tulla.
    Jään odottamaan lisäkuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista ja onnitteluista! Minustakin Piiti on oikein sievä tapaus! <3

      Poista
  2. voi mikä pieni sööttiäinen!

    VastaaPoista
  3. Suloinen hän on kuvissakin:3 Ihana Piiti!

    VastaaPoista
  4. Ihana pikkunen. Meillä on tosi samannäköinen, mistä tää pikkunen on tarkemminottaen tullut? Voisivatkohan olla sisarukset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hain tän pikkupirpanan Tuusulasta 13.2., on syntynyt 9.11.2015. Eli jos syntymäpäivä ja -paikka täsmäävät, niin luultavasti ovat sisarukset! :)

      Poista