maanantai 27. huhtikuuta 2015

Vaahtokarkkiraidalliset tassukat



Heti, kun vaahtokarkkilankaa tuli Novitalta myytiin, säntäsin hamstraamaan sitä kolme kerää itselleni. Kaksi ekaa kerää hupeni polvisukkiin, joiden jalkapohjiin tein kirjoneuleena harmaalla Kotikulta Sukkalangalla kissantassut. Nämä sukat ovat ensimmäiset koskaan tekemäni polvisukat, ja täytyy myöntää, että ne valmistuivat paaaaaaaljon helpommin, kuin olin kuvitellutkaan! Mallikuva kissantassuun, ja monia muita kissa-aiheisia neuleideoita, löytyy täältä!

Ensimmäinen sukka valmistui vauhdilla, samaten toisen sukan varsikin. Kuitenkin jostain syystä lykkäsin sukat melko pitkäksi aikaa keskeneräisten töiden jemmaan, koska ei huvittanut tehdä toista jalkaterää kirjoneuletassuineen. 


Muutama viikko sitten sain kuitenkin yllättävän inspiraation tehdä sukkapari valmiiksi, ja virkkasin vielä oikean jalan sukan vartta koristamaan kolme kukkaa samalla langalla, jolla jalkapohjien tassut on tehty.

Kissojen kanssa neulominen ja sukkakuvien kuvaaminen on kyllä melkoinen taitolaji, ainakin jos kissoja löytyy kotoa kaksin kappalein! Jos et halua kuvaan kissoja, niitä on siinä aivan varmasti, ja jos taas haluat, eivät kissat tietenkään halua toimia valokuvamalleina. Neuloessa puolestaan langat kulkevat lähes poikkeuksetta kissojen suun tai tassujen kautta, ja ovat puikoille päästessään yltä päältä kissankuolassa.

Onkos teillä blogin lukijoilla pörröisiä laadunvalvojia ja apulaisia?