Kuten useimmat lukijat ovat varmaan huomanneet, minulla on nykyisin rastat, tuttavallisemmin sanottuna takut. Ajattelin nyt tehdä näistä pienen blogipostauksen sen kunniaksi, että ompelin viimeyönä lisää pidennyksiä päähäni.
Takkutukka olen ollut tammikuusta saakka. Sitä ennen minulla oli mystinen pörrötukka, jota en melkein koskaan harjannut. Oma tukkani kun on kovin lyhyt, päädyin ostamaan eräältä Facebook-kirpputorilta toisen henkilön poisleikkaamat rastat, ja ompelemaan ne päähäni. Homma pysyi pitkään puolitiessä käsieni kipujen takia. Neulalla sohiminen sokkona pään päällä on muutenkin hankalaa, mutta kipeiden käsien kanssa se on ikävää, pidemmän päälle suorastaan mahdotonta.
Aidon hiuksen lisäksi päästäni löytyy kasveilla ja sienillä värjättyjä villapötköjä, jotka olen joskus ostanut Turun keskiaikaisilta markkinoilta, sekä koristeena esimerkiksi sateenkaarenväristä akryylilankaa, helmiä, tölkkiklipsuja ja yksi ulkomaalainen kolikkokin, sellainen, jossa on keskellä reikä!
Takkujen huoltaminen on yllättävän helppoa, mutta voi siitä halutessaan tehdä myös vaativampaa ja aikaavievää puuhaa. Itse en pahemmin siisti takkujani, mitä nyt tiivistän juurta hiuksen kasvaessa. Jotkut haluavat korjailla kaiken maailman lenkit ja kiekurat, joita takkuihin syntyy, mutta itse olen antanut niiden olla. Pesuun käytän Mäntysuopaa, mutta myös normaali, hoitamaton shampoo kelpaisi tähän. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Linnashampoo ja erilaiset tervashampoot.
Rastoja ei tietenkään tuosta vaan harjata auki, sillä ne ovat todella tiivistä takkua. Helpoin tapa hankkiutua niistä eroon onkin leikata ne pois, tosin kovalla vaivalla takut saattaa myös saada avattua, mutta hiusta tässä projektissa tulee useimmiten katkeilemaan todella paljon, eikä lopputulos ole yleensä lainkaan siisti.
Itse olen tykästynyt rastoihin, sillä ne ovat helppohoitoiset, eivät vaadi harjausta, eivät rasvoitu tai likaannu nopeasti (ainakaan näkyvästi!) ja koska naamalla heiluvat irtohiukset vaan tuntuvat todella pahalta. Takkutukan saa myös solmittua kivoille solmuille, ja se näyttää hyvältä myös nutturalla tai ponnarilla! Eikä hiuslenkkiäkään välttämättä tarvita, ponihännän kun voi kiinnittää kieputtamalla takun sen juuren ympäri ja solmimalla sen tiukasti kiinni! Melko vaivatonta siis, kun ei ole pakko edes kantaa hiuslenkkiä mukanaan!
Haittapuolena takuille on mielestäni niiden paksuus. Vaikka paksu tukka näyttääkin hyvältä, on siitä myös haittaa. Näin kesällä oma pehkoni on aivan törkeän kuuma, ja talvella normaalikokoiset pipot eivät mahdu päähän. Pipoa neuloessakin joutuu tosi paljon sovittelemaan ja soveltamaan, kun ohjeiden silmukkamäärät eivät yksinkertaisesti riitä. Lisäksi silloin, kun päätän pestä kaikki hiukseni, tulee tukasta aivan järkyttävän painava, sillä se imee itseensä paljon vettä. Ei nyt ihan litrakaupalla, mutta valehtelematta voin sanoa, että useamman desin verran. Ilman fööniä tukan kuivuminen suihkun jälkeen voikin kestää ihan hyvin parin päivän verran.
Ihmisillä on monenlaisia ennakkoluuloja takkupäitä kohtaan. Aina silloin tällöin kuulen, että minulla on samanlainen tukka, kuin "sossupummeilla" tai "huumehörhöillä", mutta takkutukkaa ei tule kuitenkaan liittää näihin. Lisäksi melko usein törmää siihen olettamukseen, että takut olisivat likaiset, vaikka niitä kuinka pesisi, ja että niiden seassa elelisi täitä ja muita mönkiäisiä. Ainakaan minun pehkooni ei ole vielä koskaan yhtäkään otusta pesiytynyt - ellei lasketa leppäkertun muotoista lasihelmeä, jonka olen ommellut erääseen takkuuni kiinni.
Mitä mieltä te olette rastoista? Hot or not, ja ennen kaikkea, minkä takia? Löytyykö täältä blogini lukijoista muita nykyisiä tai entisiä takkupäitä? Millainen on sinun suosikki hiustyylisi?
