maanantai 19. joulukuuta 2016

Raitoja Jenkasta

Jokin aika sitten Novitalta tuli Citymarketteihin myyntiin uutta limited edition -sukkalankaa, Jenkkaa. Tuota piti tietenkin käydä hamstraamassa jokunen kerä, vaikka nämä tällä tavalla värjätyt langat eivät suosikkejani olekaan. Halpa hinta ja kokeilunhalu kuitenkin veivät voiton, ja niinpä minunkin lankakaapistani löytyy nyt 7 Veljestä Jenkka-sukkalankaa.


"Muutamat" tilaussukat neuloessa tuli hyvä tilaisuus testailla sitten näitä uusia lankoja, ja sinikirjava Jenkka päätyikin lankakaapin perukoilla kyhjöttäneen keskisinisen Seiskaveikan kaveriksi. Näistä langoista syntyikin ihan kivan näköiset 36-koon poikien villasukat.


Onko sinun ostoskoriisi tarttunut Cittarissa vieraillessa näitä Jenkka-lankoja? Millaisia sukkia olet neulonut niistä? :) 

torstai 15. joulukuuta 2016

Melkein identtiset sukat

Raitalangasta on usein hankala saada kahta samanlaista sukkaa. Joskus ei mene sinne päinkään, vaikka yrittäisi kuinka kohdistaa lankoja, välillä osuu vahingossa kohdalle, ja joskus sukista tulee ainakin melkein identtiset. Näin kävi näiden sukkien kanssa. 


Sukat on neulottu Adlibris Socki -sukkalangasta, jonka raitaraportit ovat oikeasti tooooodella pitkiä! Jos haluaisi kyseisestä langasta saada kaksi identtistä sukkaa, kannattaisi ostaa kaksi 100 gramman lankakerää, ja neuloa kummastakin yksi sukka. Tosin varmuudella raitoja ei saa näinkään kohdistettua, kuten kävi aiemminkin

Eripariraidat eivät kuitenkaan varsinaisesti minua haittaa, vaan näyttävät lähinnä hauskemmilta villasukissa. Ja onpahan helpompaa erottaa, kumpi sukka tulee oikeaan jalkaan, ja kumpi vasempaan!

Palmikkohuijaus!

Valepalmikkoa päätyy puikoille aina silloin tällöin, nyt jälleen kerran, kun minulta tilattiin koon 30 tyttöjen villasukat. Langaksi valikoitui ihanan pirteä sateenkaarenvärinen Novitan 7 Veljestä Raita ja silmukoita on kymmenen per puikko. 


Valepalmikko on mukavan joustavaa, ja sillä voi vaikkapa korvata villasukan varren joustinneuleen, tai miksei neuloa koko sukkaa valepalmikkoneuleella! Neulepinta on paljon yksinkertaisempaa, kuin perinteinen palmikko, sillä siinä ei tehdä ollenkaan palmikonkiertoja, vaan palmikkokuvio syntyy langankierroilla ja ylivedetyillä silmukoilla.

Valepalmikkokuvio on viidellä silmukalla jaollinen, ja se neulotaan toistamalla näitä viittä kerrosta: 
1. kerros: *1 s nurin, 3 s oikein, 1 s nurin*, jatka koko kerroksen ajan
2. kerros: neulo kuin 1. kerros 
3. kerros: neulo kuin 1. kerros 
4. kerros: *1 s nurin, nosta silmukka, neulo 2 s oikein ja vedä nostettu silmukka näiden yli, 1 s nurin*, jatka koko kerroksen ajan
5. kerros: *1 s nurin, 1 s oikein, langankierto, 1 s oikein, 1 s nurin*, jatka koko kerroksen ajan