Peruspipo Novita Lehto -langasta

Olimme jokin aika sitten poikaystäväni kanssa ruokaostoksilla Prismassa, kun lankahyllyn kohdalla hän nappasi hyllystä käteensä poistohintaan olevaa Novitan Lehto -lankaa, ja pyysi minua neulomaan siitä itselleen pipon. Enhän minä tietenkään voinut kieltäytyä, joten lanka lähti mukaan kaupasta, ja parin päivän päästä pipo olikin jo valmis.

Pipoon loin 72 silmukkaa 5 mm puikoille, ja neuloin suljettuna neuleena ensin 10 kerrosta 2 o 2 n -joustinneuletta. Sen jälkeen neuloin ainaoikeaa, kunnes pipo oli saavuttanut halutun korkeuden. Tämän jälkeen koitti kavennusten vuoro:

1. kavennuskerros: neulo 10 s, tee ylivetokavennus. Toista kuusi kertaa ja neulo sen jälkeen kerros oikeaa.
2. kavennuskerros: neulo 9 s, tee ylivetokavennus. Toista jälleen kuusi kertaa, ja neulo sitten vielä kerros oikeaa.
3. kavennuskerros: neulo 8 s, tee ylivetokavennus. Toista kuudesti.
4. kavennuskerros: neulo 7 s, tee ylivetokavennus. Toista kuudesti.
5. kavennuskerros: neulo 6 s, tee ylivetokavennus. Toista jälleen kuudesti.
6. - 9. kavennuskerros: jatka kuten yllä, ja vähennä joka kerroksella kavennusten välisten silmukoiden määrää yhdellä silmukalla.
10. kavennuskerros: neulo 1 s, tee ylivetokavennus. Toista jälleen kuusi kertaa.
11. kavennuskerros: tee kuusi ylivetokavennusta. Tämän jälkeen katkaise lanka ja vedä jäljellä olevien silmukoiden läpi. Kiristä ja päättele pipo.

Poikaystäväni mukaan tämä oli kaikista koskaan hänellä olleista pipoista paras, sillä lanka on pehmeää, pipo sopivan paksu ja se peittää korvat ja näyttääkin vielä hyvältä. Itsekin olen oikein tyytyväinen tähän pipoon! 

Maukas Marianne-juustokakku

Aina pari kertaa vuodessa päädyn leipomaan jotakin, useimmiten joko hyydyke- tai juustokakkuja. En ole koskaan ennen leiponut suklaista kakkua, joten tällä kertaa päätin pyöräyttää tällaisen ihanan Marianne-juustokakun. Resepti on alun perin K-ruoka -sivustolta, mutta tein siihen pienenpieniä muutoksia. 

Ainekset

350 grammaa Domino-keksejä

75 grammaa margariinia

6 liivatelehteä

2 rkl maitoa

2 purkkia (yht. 4 dl) vispikermaa

1 rasia (175 g) maustamatonta tuorejuustoa

1 purkki (200 grammaa) turkkilaista jugurttia

1 pussi Fazer Marianne Crush -rouhetta

½ dl sokeria

Fazer Marianne -rakeita

1. Murskaa keksit esimerkiksi tehosekoittimen avulla ja sekoita joukkoon sulatettu ja hieman jäähdytetty margariini. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja siirrä vuoka jääkaappiin. 

2. Pane liivatteet pehmenemään runsaaseen määrään viileää vettä. Vaahdota kerma. Sekoita toisessa astiassa tuorejuusto, jugurtti, Marianne-rouhe sekä sokeri.

3. Kuumenna maito ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Jäähdytä hieman, ja kaada sitten liivateseos ohuena vanana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. 

4. Lisää täytteeseen vaahdotettu kerma ja sekoita. Kaada seos vuokaan ja anna jäähtyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, tai kunnes kakku on hyytynyt.

5. Siirrä kakku vuoasta tarjoiluastialle. Koristele sitten kakku Marianne-rakeilla ja tarjoile! Kakku kannattaa tarjoilla heti koristelun jälkeen, tai mahdollisimman pian sen jälkeen, sillä pidemmässä jääkaappisäilytyksessä Marianne-rakeiden pinta sulaa, mikä ei näytä niin nätiltä, kuin sulamattomat Marianne-karkit.

Marianne-juustokakku kakku sopii oikein hyvin esimerkiksi kahvipöytään tarjottavaksi, tai miksei juhliinkin. Itse leivoin tämän kakun minun ja kumppanini puolivuotispäivää varten, ja se nousi heti suosikkikakukseni. Millainen on sinun lempikakkusi?

Vihreääkin vihreämmät villasukat

Halusin ruskeiden sammareiden kanssa käytettäväksi jotkut kivan väriset piirakkasukat. Lankakaappia penkoessa löytyikin sitten tällainen vihreä kerä Novitan Seiskaveikkaa, ja siitähän ne piirakat sitten syntyivät. Ohje piirakkasukkiin löytyy täältä. Ainoana poikkeuksena loin puikoille 1 ja 4 kummallekin yhden silmukan enemmän, ja kavensin ne pois neulottuani kolme mallikertaa piirakkakuviota. Näin sain sukkaan hieman leveämmän varren yläosan, ja pystyin neulomaan varret pidemmiksi. 

Jostain syystä meikäläiseltä on kadonnut sukkien päättelymotivaatio melkein kokonaan. Villasukkia kyllä valmistuu, mutta päättelyneula ei viuhu. On se päättely nyt vaan yksinkertaisesti niin tylsää puuhaa. Vai löytyykö täältä joku, joka siitä nauttisi? Omasta mielestäni se ainakin on ikävin vaihe koko neulomisprosessia.

Siellä on koti ja siellä on peti...

Kissani ovat viime aikoina tykästynyt nukkumaan kaiken maailman koreissa. Ikeasta ostettu päreistä tehty kori oli jo parissa viikossa nukuttu rikki, joten jotakin piti keksiä sen tilalle. Niinpä ajattelinkin ommella kissoilleni uuden pesän. Kankaaksi valikoitui sama Ikean kissakuvioinen puuvilla, josta olin jo aikaisemmin ommellut itselleni repun, sillä mikäs sopisikaan kissan pesään paremmin, kuin kissakangas! 

Pesään upposi noin metrin verran tuota kissakangasta, ja kahden tyynyn vanut. Lisäksi tikkasin pesän seinämien saumakohtaan sateenkaarinauhaa peittämään sauman. "Kaavan" puolestaan heitin omasta päästäni. Valmistuttuaan peti löysi paikkansa olohuoneen sohvalta, ja Matkis on kovasti tykästynyt siihen. Kuulisittepa, miten kova kehräys neidistä kuuluu!

Mummun villasukat

Mummuni on aina ollut jokseenkin huono neulomaan villasukkia. Päädyinkin sitten pyynnöstä neulomaan mummulle villasukkia. "Jotain sinistä" oli toive, ja kaapista puikoille päätyi vanhaa tuttua Novitan 7 Veljestä Raita -lankaa, tällä kertaa värinä Meri (831). Langan olen ostanut Tampereen Käsityömessuilta tarjoushintaan, 3 kerää kympillä! Hintakaan ei siis päätä huimannut. 

Kun lanka oli valittu, täytyi valita vielä malli. Viime aikoina on tullut neulottua perussukkia, eikä oikein muuta, joten kaipasin jo pientä vaihtelua. Halusin kuitenkin helpon ja yksinkertaisen mallin, joten valitsin useampaan kertaan hyväksi havaitun ohjeen Olga-sukkiin, ja annoin puikkojen kilistä! 

Tällaiset villasukat pääsevät siis lämmittämään mummuni varpaita. Pitkään on nämä pitänyt tehdä, mutta kun hommaan ryhtyi, niin valmista tuli parissa päivässä! Vaan sitten lykkääntyi vielä blogipostauksen julkaiseminenkin, kun viime päivinä on ollut niin kurja ja sateinen ilma, ettei ole oikein tehnyt mieli villasukkia valokuvata. Toivottavasti edes te lukijat olette päässeet nauttimaan aurinkoisista keleistä!

Hankalia päätöksiä

Kun kissakaksoseni, Pietu ja Petja muuttivat luokseni kaksi vuotta sitten kodista, johon ne olivat päätyneet ennen luovutusikää, ja jossa niihin oli kuukaudessa kyllästytty, vannoin, että pojat saavat elää koko loppuelämänsä kanssani. Samaa vannoin myös, kun kissalauma lisääntyi kolmannella kissalla.

Sairastuttuani oloni on kuitenkin heikentynyt, jopa romahtanut. Kivut ja raajojen liikkumattomuus ja yleinen voimattomuus ovat nykyisin osa arkeani, vaikka eivät arkisiksi ole muuttuneet. Asioiden tekeminen on hankaloitunut jatkuvasti lisää, ja siinä samalla Petjan erityistarpeet ja se, mitä pystyn kissoilleni tarjoamaan, eivät ole enää kohdanneet.

Petja vaatii erityistä huomiota, sillä ellei hiekkalaatikko ole aivan tiptop-kunnossa, etsii herra toisen pissapaikan. Enkä nyt tiptop-kunnolla tarkoita sitä, että kakat ovat siivottu laatikosta, vaan oikeasti vielä siistimpää. Ellei näin ole, löytyy pisut sängystä. Itse en enää kykene kissanhiekkojakaan yksin vaihtamaan, vaikka kakat saankin lapioitua roskikseen. En myöskään kykene enää pesemään peittoja, lakanoita ja petauspatjoja viikoittain, sillä käsissäni ei yksinkertaisesti riitä "tehoa" edes petauspatjan nostamiseen pois sängystä. Hyvä jos parisängyn peiton saan nostettua syliini, puhumattakaan sen survomisesta pyykkikoneeseen.

Petjan pissaongelma on viimeaikoina ollut jokapäiväinen, vaikka miten olisin yrittänyt hiekkalaatikkoa puhdistaa, eivätkä voimani enää yksinkertaisesti riitä erityistarpeisen kissan kanssa toimimiseen. Oli siis tehtävä haikea päätös: minun on luovuttava Petjasta.

Tätäkin blogipostausta kirjoittaessa itken, koska tunnen oloni syylliseksi, vaikka ratkaisu onkin itseni ja kaikkien kissojeni kannalta varmaankin paras mahdollinen, etenkin kun ottaa huomioon olosuhteet. Erityisen pahalta päätökseni tuntui sen takia, että olen pentukodin jälkeen jo Petjan toinen omistaja. Lisäksi tuntui pahalta erottaa veljekset toisistaan, ja pettää lupaus siitä, että ne saisivat elää luonani loppuelämänsä. Mieltäni vaivasi myös se, että mitä jos Petja joutuukin sellaiseen kotiin, jossa en kuule siitä enää yhtään mitään, enkä näin ollen voisi tietää, päätyikö herra esimerkiksi kesäkissaksi. Onneksi tuttavani vuosien takaa kertoi aikeistani kuultuaan, että hänellä olisi tarjota Petjalle rakastava koti, jossa siitä pystytään huolehtimaan!

En haluaisi luopua Petjasta, onhan kissa minulle rakas perheenjäsen, mutta ellen tee jotakin asian suhteen, olen todennäköisesti vielä pahemmassa lirissä tulevaisuudessa. Petjan jatkuvan sänkyynpissailun takia on todennäköistä, että muutkin kissani, Pietu ja Matkis, oppisivat tekemään tarpeensa vuoteeseen. Näin ei ole vielä onneksi käynyt, joten tilanne saattaa olla korjattavissa patjojen uusimisella ja petivaatteiden etikkapesulla.

Petja pääsee muuttamaan uuteen kotiinsa maanantaina. Viikonlopun yli pitää siis vielä sinnitellä. Ennen lähtöä on kuitenkin vielä monenlaista tehtävää: pitää etsiä muuttolaatikosta Petjan valjaat, ommella mukaan jokunen kissanlelu ja viettää koko kolmikon kanssa mahdollisimman paljon aikaa.

Kova ikävähän tässä tulee, se on selvää. Kyyneleitä silmässä mietin, millaista elo ilman Petjaa mahtaa olla. Varmasti helpompaa ja kevyempää, mutta myös kummallista ja varmasti haikeaakin, kun yksi perheenjäsen yhtäkkiä onkin poissa. Onneksi kuitenkin voin olla varma, että Petja pääsee hyvään kotiin, ja kuulen hänestä vielä tulevaisuudessakin.

Vähiin käy, ennen kuin loppuu...

Tilasin jokin aika sitten Lankamaailman valikoimiin uutuutena tulleita Akvarelli-Ville ja Raita-Ville -sukkalankoja muutaman kerän kokeiluun, kun olivat niin hyvässä tarjouksessa. Eräänä iltana kaveri sitten viestitteli, ja pyysi luokseen neulomaan, ja nappasin mukaani kerän vihreää pätkävärjättyä Akvarelli-Villeä. Siinä kun sitten jutusteli ja neuloi kaverin kanssa, pääsi sukkiin lipsahtamaan vahingossa vähän liian pitkä varsi, eikä punnitusten perusteella lankaa pitänyt enää riittää toisen sukan varpaisiin. 

Vaan ihme kuitenkin tapahtui, ja toisin kävi! Olin ehtinyt jo Lankahamsterit -ryhmässä huhuilemaan tämän samaisen langan perään, ja eräs ihana nainen sitä pätkän jo minulle postittikin, vaan jotenkin kummasti lanka kuitenkin riitti tähän sukkapariin, ja muutama metri jäi vielä ylitsekin! Suuri kiitos kuitenkin tälle naiselle, joka minulle pätkän lankaa ehti jo postitella, mukava huomata, että vielä avuliaita ihmisiä riittää! 

Tällaiset koon 42-43 pitkävartiset perussukat siis syntyi kerästä vihreää Akvarelli-Ville -lankaa.  Varren neuloin 14 s / puikko (myös 13 olisi riittänyt, ja istunut vähän paremminkin, mutta mitäs sille enää voi...) ja jalkaterään vähensin silmukkamäärän kolmeksitoista per puikko. Nämäkin sukat pääsevät odottamaan talvea kumppanini kaappiin ja talvipakkasilla sitten hänen varpaitaan lämmittämään.

Oletko sinä jo ehtinyt kokeilemaan näitä Lankamaailman uusia Akvarelli-Ville ja Raita-Ville -sukkalankoja? Langat ovat kaikille tutun seiskaveikan paksuisia ja ihanan pehmeitä neuloa, joten valmistakin tulee nopealla tahdilla!