perjantai 15. heinäkuuta 2016

Siellä on koti ja siellä on peti...

Kissani ovat viime aikoina tykästynyt nukkumaan kaiken maailman koreissa. Ikeasta ostettu päreistä tehty kori oli jo parissa viikossa nukuttu rikki, joten jotakin piti keksiä sen tilalle. Niinpä ajattelinkin ommella kissoilleni uuden pesän. Kankaaksi valikoitui sama Ikean kissakuvioinen puuvilla, josta olin jo aikaisemmin ommellut itselleni repun, sillä mikäs sopisikaan kissan pesään paremmin, kuin kissakangas! 



Pesään upposi noin metrin verran tuota kissakangasta, ja kahden tyynyn vanut. Lisäksi tikkasin pesän seinämien saumakohtaan sateenkaarinauhaa peittämään sauman. "Kaavan" puolestaan heitin omasta päästäni. Valmistuttuaan peti löysi paikkansa olohuoneen sohvalta, ja Matkis on kovasti tykästynyt siihen. Kuulisittepa, miten kova kehräys neidistä kuuluu!


8 kommenttia:

  1. Onpas kissasi onnellisen näköinen uudessa makoilupaikassaan, melkeinpä voin kuulla tuon karvakasan kehräyksen. Tartteepas koittaa toteuttaa omalle kissalle joku vastaavanlainen lekottelupesä. Kiitti ideasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että inspiroiduit ideastani! :) Jos on tarvetta, niin voin yrittää tehdä jonkinlaisen ohjeen tällaiseen kissanpesään.

      Poista
  2. Aww, Makis ja Matkiksen pesä! Mun kokemuksen mukaan lemmikit nukkuvat mieluiten muualla kuin omissa pedeissään, joten oot tehnyt hyvää työtä, kun kisuli hyväksyi tuon makuupaikakseen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän Matkis tuolla silloin tällöin nukkuu, mutta useimmiten ihan vaan olohuoneen sohvalla. :)

      Poista
  3. On niin soma karvavauva että en ehkä kestä ♡♡ meilläkin kisuliini nukkuu kaikkialla muualla kuin missä sen "pitäisi". Pahvilaatikot ja kankaat jotka imevät karvaa itseensä ovat suosikkeja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! <3 Karvaa itseensä keräävät kankaat kyllä tuntuvat olevan kissojen suosiossa! Ja meillä Pietun uutena lempparina on Nintendo Wiin tasapainolauta. :D

      Poista
  4. Onpa ihana peti ja kisuli :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos omasta- ja Matkiksen puolesta! :) Peti oli tosi kovassa käytössä, kun Matkikselta poistettiin joku aika sitten munasarjat, ja hän toipilasajan vietti melkein kokonaan pesässään.

      Poista