torstai 24. maaliskuuta 2016

Tupakkapiilo japanilaisesta kankaasta

En ole pitkään aikaan ommellut vointini vuoksi yhtään mitään. Tänään kuitenkin olo tuntui olevan hieman parempi, joten heti herättyäni päätin istuutua ompelukoneen ääreen, ja hurautella tupakkapussukan, jollainen minulta on tilattu.


Kankaiksi pussukkaan valikoituivat Turun Kädentaitomessuilta ostamani japanilainen puuvillasekoitekangas, jossa on oikein suloisia sirkuseläimiä vaaleanpunavalkoisella pohjalla, sekä vuorikankaaksi Kodin Ykkösestä ostamaani pinkkikirjavaa puuvillaa. Kaavat piirtelin omasta päästäni kaverilta lainaan saamani tupakkatopan pohjalta. 



Ja tällainen tästä nyt sitten tuli! Toiselta puolelta löytyy isompi tasku topalle, ja toisella puolella on pari pienempää taskua muille tilpehööreille. 



Tavaroidensa kanssa "tupakkapiilo" näyttää suunnilleen tältä. Jos minulta kysytään, niin olen oikein tyytyväinen lopputulokseen! Varsinkin nuo kankaat sopivat yhteen paremmin, kuin hyvin, ja aivan varmasti tulen tekemään myös jotain muutakin samalla kangasyhdistelmällä.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Sattuu ja tapahtuu - tai ainakin sattuu.

Kuten olette varmaan huomanneet, postaustahtini on hiipunut huomattavasti, eikä blogin puolelle ole ilmestynyt juurikaan uutta sisältöä viime aikoina. Monia on varmaankin ihmetyttänyt tämä blogihiljaisuuteni, joten ajattelin avata sitä teille muutamalla sanalla. 

Noin puolitoista kuukautta sitten niveleni alkoivat yllättäen sattua. Aluksi kipua oli lähinnä sormissa, ranteissa ja nilkoissa, mutta pikkuhiljaa se levisi muuallekin kehoon. Sukkapuikot eivät enää pysyneet käsissä, käveleminen oli haastavaa ja niveleni alkoivat jäykistyä. Hiljalleen asioiden tekeminen alkoi käydä aina vaan vaikeammaksi ja vaikeammaksi, ja voimat vähenivät vähenemistään. 

Kuukausi sitten kävin vaivojeni takia lääkärissä, sillä kävely ei ottanut onnistuakseen, ja jo lyhyillä, asuntoni sisäisillä kävelymatkoilla jalat saattoivat koska tahansa pettää alta. Ja mitä tästä seurasi? Lähete neurologille ja magneettikuvauksiin, rannetuet kumpaankin käteen sekä verikokeita. Neurologilähetettä ja magneettikuvausaikaa en ole vielä postissa saanut, mutta verikokeet on otettu. Sen verran siis tiedän, että reumaa, niveltulehdusta tai kilpirauhasen vajaatoimintaa minulla ei ole. Alustavasti oireitani tutkitaan MS-tautina

Vaan mitä tästä eteenpäin? Odottelua, odottelua ja odottelua. Ehkä jonain aamuna herätessäni pystyn nousemaan sängystä helposti, tarttumaan puikkoihin ja neulomaan, tai kävelemään ompeluhuoneeseen, istuutumaan pöydän ääreen ja ompelemaan. Tai sitten tiskaamaan tiskit. Toimivia lääkkeitä en ole vielä vaivoihini saanut, enkä varmaankaan ennen diagnoosia sellaisia tule saamaan. Siihen saakka pitää siis yrittää pärjätä kipujen kanssa, ja saada edes kodin askareet tehtyä siinä sivussa. Käsityörintamalla saattaa siis olla jonkin aikaa melko hiljaista. 

Onneksi kuitenkin kotoa löytyy kolme kissapetoa piristämässä päivää. Ja onneksi on ystäviä, jotka jaksavat tukea asioiden suhteen!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kirjahylly on lastattu käsityökirjoilla!


Viime aikoina monessa blogissa on esitelty hyllystä löytyviä käsityökirjoja Abstrakti -blogin käsityökirjahaasteen innoittamana. Päätin itsekin penkoa hyllyjäni, ja esitellä teille sieltä löytyvät käsityökirjat. Lisäksi haasteen ideaan kuuluu se, että jonkin ajanjakson kuluessa - minun tapauksessani varmaankin vuoden loppuun mennessä - olen tehnyt jokaisesta kirjasta jotakin. En ryhdy etukäteen päättämään, mitä, vaan annan fiiliksen viedä, enkä ota turhia paineita haasteen suhteen.

Käsityökirjoja olen saanut jonkin verran lahjaksi, mutta ostanut myös kirppiksiltä ja alennusmyynneiltä. Yhteenkään normaalihintaiseen kässäkirjaan en muistaakseni ole edes rahojani laittanut.


Tässäpä siis lista kirjahyllyni sisällöstä: 

Stephanie Dosen : Kauneimmat luontoneuleet
Erika Knight : Neuleita miehelle
Cookie A : Sukkia. Rakkaudella. 
Eeva Haavisto : Sata kansanomaista kuviokudinmallia 
Elina Lampela & Kati Lampela : Yhden illan käsityöt 
Kristin Nicholas : 50 auringonkukkaa
Nygård, Nygård & Pettinen : Made in home 
Marion Elliot : Enemmän irti ompelukoneesta 
Leigh Radford : AlterKnits
Bronwyn Lowenthal : Head to toe knits 




Kässämessuilla kotikaupungissa

Kotipaikkakunnallani, Turussa, järjestettiin tänä viikonloppuna käsityömessut, ja pakkohan sinne oli itsekin lähteä. Pyysin mukaani ystäväni, Hilbertin, ja yhdessä kiertelimme messutarjontaa muutaman tunnin ajan.

Näiltäkin messuilta käteen jäi sellainen "olisipa ollut enemmän..." -fiilis, ja jäin kaipaamaan varsinkin niitä messutarjouksia, joita ei oikein kahden euron kirjakojun lisäksi ollut. Rahaa messuilla paloi aivan liikaa, vaikkei siellä kovin hyviä tarjouksia ollut - tai juuri siitä syystä.



Nähtävää messuilla kuitenkin riitti melko paljon. Oli käsityöjuttuja, antiikkia ja taidetta. Tosin tuntui hieman siltä, että messukokemus jäi tosi laimeaksi, ja näytteilleasettajiakin olisi voinut olla enemmän. Vaan mikäpä minä olen tästä valittamaan, kun messukierroksen jälkeen jalat eivät meinanneet edes kantaa autolta kotiovelle saakka...



Ostettavaakin messuilta löytyi jonkin verran. Matkaani mukaan lähti pussillinen erilaisia helmiä hiusten koristelua varten, puuvillainen tunika, japanilaisia ylisöpöjä kankaita, vino pino tarjoushintaisia kirjoja sekä kerä tarjoushintaista Fabel-sukkalankaa, josta aion neuloa pienenpienet villasukat. 




Tällaiset käsityömessut taas tällä kertaa. Pahoittelen viime aikojen blogihiljaisuutta, ja toivon, että nämä käsityömessut ostoksineen innostaisivat taas tekemään jotakin omilla käsilläni, tai edes valokuvaamaan jo aikaisemmin valmistuneita töitä. 

Oletteko te, lukijani, jo vierailleet Turun kädentaitomessuilla? Millaista siellä teidän mielestänne oli, ja mitä ostitte?