sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kirjahylly on lastattu käsityökirjoilla!


Viime aikoina monessa blogissa on esitelty hyllystä löytyviä käsityökirjoja Abstrakti -blogin käsityökirjahaasteen innoittamana. Päätin itsekin penkoa hyllyjäni, ja esitellä teille sieltä löytyvät käsityökirjat. Lisäksi haasteen ideaan kuuluu se, että jonkin ajanjakson kuluessa - minun tapauksessani varmaankin vuoden loppuun mennessä - olen tehnyt jokaisesta kirjasta jotakin. En ryhdy etukäteen päättämään, mitä, vaan annan fiiliksen viedä, enkä ota turhia paineita haasteen suhteen.

Käsityökirjoja olen saanut jonkin verran lahjaksi, mutta ostanut myös kirppiksiltä ja alennusmyynneiltä. Yhteenkään normaalihintaiseen kässäkirjaan en muistaakseni ole edes rahojani laittanut.


Tässäpä siis lista kirjahyllyni sisällöstä: 

Stephanie Dosen : Kauneimmat luontoneuleet
Erika Knight : Neuleita miehelle
Cookie A : Sukkia. Rakkaudella. 
Eeva Haavisto : Sata kansanomaista kuviokudinmallia 
Elina Lampela & Kati Lampela : Yhden illan käsityöt 
Kristin Nicholas : 50 auringonkukkaa
Nygård, Nygård & Pettinen : Made in home 
Marion Elliot : Enemmän irti ompelukoneesta 
Leigh Radford : AlterKnits
Bronwyn Lowenthal : Head to toe knits 




4 kommenttia:

  1. Innolla jään odottamaan millaisia neulomuksia ja ompeluksia sun muita sulla syntyy tän haasteen myötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että syntyisi jotain edes! Viime aikoina jalat ja kädet kun on olleet jokseenkin huonossa kunnossa, eikä minkään tekeminen ole tahtonut sujua. :/

      Poista
  2. "(Enemmän) irti ompelukoneesta" on kyllä aika jännä kirja noin nimellisestikin:D Toivottavasti pian oisit taas kykenevä käsityötäilemään! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! Tuo kirja on todella kätevä opas pakkomielteiseksi kasvaneesta ompeluharrastuksesta vieroittautumiseen! :D

      Poista