torstai 26. marraskuuta 2015

Langan saalistajat

Olen jo aikaisemmin ommellut omasta päästäni pari tunikaa, ja topin. Jälleen kerran päädyin ompelukoneen ja saumurin äärelle omasta päästäni olevan, hyväksi havaitun tunikakaavan kanssa. Kankaaksi valikoitui tällä kertaa supersöpö kissakangas, vielä kun muistaisin, mistä nettikaupasta tuon olen tilannut. Onko kenelläkään tietoa, kenen valmistamaa ja suunnittelemaa tuo trikoo on?


Olen siirtynyt melkeinpä kokonaan housuttomaan pukeutumiseen. Käytän koko ajan joko hameita, mekkoja tai tunikoja. Niiden alle tulee joka kerralla joko sukkahousut tai sitten paksummat trikoolegginssit. Tai molemmat, mikäli ulkona on liian kylmä! Tunikat ovat varmaankin vaatteista rennoimpia, ja pakkohan niitä on saada kaikissa ihanissa kuoseissa tuonne vaatekaappiin. Lisäksi nämä hihattomat ovat niin mukavia, kun ne voi vetää pitkähihaisen päälle, tai sitten lämpimämmällä kelillä käyttää sinänään.

Kiitos valokuvausavusta ystävälleni V-Ralle ja Pietu-kissalle! :) Käykäähän muuten kurkkimassa V-Ran uunituoretta blogia, ja liittymässä sinne lukijaksi. 

14 kommenttia:

  1. Lähes housutun pukeutuminen on ihan jees, itsellänihän on ehkä ulkohousut ja yhet collegehousut leiriviikonloppui varten, ja sit hameita ja mekkoja :) Sun tunika sopii hyvin kissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa ei löydy edes ulkohousuja, jotkut yöhousut on kyllä, mutta niitäkään en pahemmin käytä. Minustakin tunika ja kissa sopivat hyvin yhteen. :)

      Poista
  2. Voi vitsit, odotan sitä päivää kun raaskin itsekin luopua housuista kokonaan. Unelmissani käytän pelkästään kauniita hameita, mutta sinne kaappiin pitäisi ensin saada muutama! Pöh. Ihana kisutunika ja itse veijari olalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kehuista minun ja Pietu-kisun puolesta! :) Mulle tuo housuttomuus ei ole ollut edes mitenkään vaikea "päätös". Suurin osa housuista vaan tuntuu niin epämukavalta, ettei niitä tule käytettyä.

      Poista
  3. Nyt sitten ylipolvensukkia neulomaan, niin tarkenet paremmin talvellakin käyttää noita upeita tunikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon miettinyt, että virkkaisin itselleni jostain keränlopuista legginssit :D Voisi olla aika hauskan näköiset! Ylipolvensukkia tai edes polvisukkiakin pitäisi muutamat neuloa, jotta pärjää pakkasilla. :)

      Poista
    2. Nämä on upeat. Mulla vaan taidot ei taida riittää.
      http://www.ullaneule.net/0214/ohjeet_extralongtribute.html
      http://www.garnstudio.com/pattern.php?id=5238&cid=11

      Poista
    3. Oi, nuo onkin ihania! Mulla vois taidot riittää, muttei pinna ja keskittymiskyky. :D

      Poista
  4. Täälläkin yksi, joka kulkee paljon mieluummin hameissa ja mekoissa kuin housuissa. En vain löydä istuvia housuja. Joskus on kyllä vain pakko laittaa housut, kun haluaa pysyä lämpimänä, eikä aina jaksa myöskään kuunnella sitä taivastelua, että eikö ole kylmä tai "ollaanpas sitä hienona" -tyylisiä kommentteja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en koskaan löydä istuvia housuja! :( Tuntuu siltä, että järjestään kaikki housut, mitä sovitan ylleni tai ostan, on jollain tapaa väärän mallisia. Tai sitten niin kapealahkeisia ja tiukkoja, ettei kävely meinaa luonnistua! Mulle kukaan ei oikeastaan jaksa edes taivastella enää hameiden ja mekkojen käytöstä. Toisaalta, ne ei mulla muistuta millään tapaa juhlavaatteita, vaan on enemmänkin hippityylisiä lötköjä. :D

      Poista
    2. Mulle ongelmia tuottaa lantionympärys suhteessa jalkoihin. Eikä tunnu kovin mukavalta tinkiä jommasta kummasta. Kun ostan lantionleveyden mukaan, housut ei istu pepusta ja reisistä nätisti kuitenkaan. Kun taas otan sellaisen koon, että istuu paremmin pepustakin jne, housut puristaa lanteilta ja korostaa entisestään ah niin "viehättäviä" jenkkiksiä. Että antaa olla! Tässä maailmassa taidan olla ufo, kerran malliselleni ei tehdä istuvia alaosia. Pitäisi olla muodoton poikakroppa. Heh, en ole katkera. ;)

      Poista
    3. Kuulostaa tosi ärsyttävältä :( Meillä koulussa muuten tulee olemaan kurssi housujen suunnittelua, kaavoitusta ja ompelua. Ehkä silloin saan itselleni kivan näköiset, istuvat pöksyt!

      Poista
  5. Kivan näköinen asu! Minun kaapissa ei ole kuin muutamat collegehousut lenkkeilyä varten. Olen jo vuosia käyttänyt pelkästään legginsejä ja tunikoita :) Istuvuuden ja omien periaatteiden vuoksi ahdistun jo ajatuksesta, että minun pitäisi pukea ylleni esimerkiksi kaupasta ostetut farkut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! :) Kauppojen farkut on kyllä tosi epämukavia. Ja paljon kivempaa on tehdä vaatteensa itse!

      Poista