perjantai 20. toukokuuta 2016

Bambunpehmeää postia

Lankamaailmasta tupsahti tänään minulle paketti, jonka olin tilannut jokin aika sitten. Oikeastihan tuo paketti oli haettavissa jo tiistaina, mutta tänään vasta sain aikaiseksi hakea sen, kun kävin kaupungilla.


Paketista paljastui aivan iiiiiihania puuvillabambulankoja. Arvatkaa vaan, kuka neuloo lähiaikoina tiskirättejä oikein urakalla? Uusia tiskirättiohjeita siis on tulossa blogiin lähiaikoina. Käykäähän odotellessa kurkkaamassa ja nappaamassa talteen ohje Olgan pitsisen tiskiliinan neulomiseen! 


Paketissa odotti tosin muitakin ihanuuksia! Ruskean Viking Balder -langan ansiosta saan neulottua viime talvena aloittamani peuransarvipipon valmiiksi. Lanka kun loppui kesken toisen korvan neulomisen, ja parin metrin pätkän takia oli sitten tilattava ihan kokonainen kerä. Noh, ainakin jää reilusti jämälankaa!

Oranssin BBB Harley -akryylisekoitelangan tilasin ihan vaan sen takia, kun se oli niin halpaa. Tällä 150 gramman kerällä hintaa oli vain 1,95 euroa, joten päätin ottaa riskin, ja tilata keinokuitua. Ja se kannatti, lanka nimittäin on ihanan pehmeää ja yllättävän laadukkaan tuntuista. Langassa on siis 50 % akryyliä ja 50 % villaa. Tämä lanka päätyy jossain vaiheessa myöskin pipoksi. 

Nyt sitten vaan neulomaan keskeneräinen junasukkapari valmiiksi, ja sen jälkeen taas tiskirättiä puikoille! :) Millaisia lankahankintoja te olette viime aikoina tehneet?

10 kommenttia:

  1. Mitä ihanaa tuo ylemmän kuvan värikäs lanka on? :o Käynyt Lankamaailmassa parikin kertaa enkä ole huomannut tuollaista. (Sorruin itsekin tähän tarjoukseen :D Tiskirätti tehdas on voimissaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo värikäs puuvillabambulanka ei ole laisinkaan noita tarjouslankoja, vaan Fibranaturan Bamboo Jazz -lankaa. Sitä oli vaan iiihan pakko saada kerällinen tilaukseen mukaan, kun on niin ihanan väristä! <3

      Tässä muuten vielä linkki tuohon lankaan Lankamaailman sivuilla: http://www.lankamaailma.fi/bamboo-jazz-50g-fibranatura.html

      Poista
    2. Juu en ajatellutkaan sen olevan tarjoushintaan, mutta ei ole vain silmiin osunut tuota aiemmin.

      Poista
    3. Mä oon kerran nähnyt tuota ihan Lankamaailman kivijalkakaupassa. Loppuu näemmä aika nopsaan.

      Poista
  2. Tilasin samaa lankaa! Ihastelen kirkkaita värejä ja hyvin mätsäävät kaikki keskenään! Ajatus olis tehdä vauvanpeitto ja huivi.Sopiikohan näihin, kestävyys ja mukavuus...Entäs tossut...tiskirätit on myös hyvä idea, nyt vaan ei ole tarvetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ainakin uskon, että sopisivat vauvanpeittoon ja huiviinkin. :) Eivät ainakaan tiskirättikäytössä ole langat kuluneet puhki, niin ei ne kai peittona tai huivinakaan! Ja ovat pysyneet pehmoisinakin, vaikka niillä kaiken maailman törkyä tulee hangattua.

      Poista
  3. Bommix Bambuutahan sitä Lankamaailmasta :-D

    VastaaPoista
  4. Siis miten oot pystynytkin odottamaan perjantaihin asti että haet lankapaketin?! ;) Mä kun ryntään hakemaan ne heti kun ilmoitus tulee :D :D (enhän mä kärsimätön ole :P )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten olsin hakenut aiemminkin, mutta olo on tällä viikolla ollut niin huono ja uupunut, etten pahemmin ole jaksanut kiinnostua langoista. :( Normaalisti lanka- ja kangaspaketit haetaan kyllä ihan heti postista!

      Poista