maanantai 4. tammikuuta 2016

Antaa kaikkien sukkien kukkia

Olen jo pitkään hillonnut kaapissani erästä lankakerää. Kyseessä on Järbo Garnin Mellanraggi-langan limited edition, värinä ihanan tyttömäinen vadelmankukka. Kyseessä on itseraidoittuva lanka, joka neuloessa muodostaa kaunista kukkaismaista kuviota. Nyt kun kaikki joululahjasukat on saatu pois puikoilta, oli hyvä aika tarttua tuohon kerään, ja alkaa neulomaan siitä perussukkia. 

Harmikseni jo ensimmäisen sukan alussa langassa tuli vastaan solmu, joka yhdisti langat väärin. En kuitenkaan alkanut kerimään lankaa pois, sillä en ollut varma, kuinka hyvin lanka riittäisi tämän jälkeen sukkapariin. Ja toka kukkaraita meni tietenkin sitten kantapäähän, joten ensimmäisestä tämän sukkaparin sukasta tuli melko vaaleanpunavoittoinen.




Ajattelin kuitenkin korjata sukkien erilaisuuden tekemällä niistä vielä erilaisemmat! Virkkasin pinkistä ylijäämälangasta kukan, ja kiinnitin sen ja viininpunaisia pieniä nappeja toisen sukan varteen. Loppujen lopuksi olenkin oikein tyytyväinen näihin sukkiin. :) 

7 kommenttia:

  1. Hei! Suloisen ihanat sukat, haluaizin tehdä samanlaiset, meille isoille ja pienille tytöille!
    Eira Ahonen, ojeet jos löytyis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Sukan varressa on ensin 10 krs 2 o 2 n -joustinta, sitten 30 krs oikeaa. Tämän jälkeen neuloin vahvennetun kantapään. Sukan kärjessä on leveä nauhakavennus.

      Virkatun kukan ohje löytyy osoitteesta http://maaretinsivut.blogspot.fi/2009/02/virkattu-kukka-ohje.html?m=1. Se ja napit on kiinnitetty neulan ja villalangan avulla sukan varteen.

      Toivottavasti näistä neuvoista oli hyötyä :) kysy vaan rohkeasti, jos jäi vielä jotain kysyttävää!

      Poista
  2. Nämäpä söpöt sukat! Ja jotenkin minusta on aina vain söpömpää, jos sukat eivät ole keskenään samanlaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minua häiritsi tuo vaaleanpunaraidallinen, kukkakuvioton varsi niin paljon, että oli pakko saada siihen jostain kukkia. Nyt nämä ovat mielestäni menettelevät. :)

      Poista
  3. Ihanan kesäiset ja tyttömäiset :)

    VastaaPoista
  4. On kyllä nätit sukat :)

    VastaaPoista