perjantai 19. helmikuuta 2016

*** TOIVEPOSTAUS ***
Mielipiteitä ompelukoneestani

Minulta on jo useasti kysytty, olenko ollut tyytyväinen ompelukoneeseeni. No tottakai olen! Kyseessä on siis puolisen vuotta sitten hankkimani Brother Innov-is 15 elektroninen ompelukone. Ominaisuuksia en ala tässä sen kummemmin erittelemään, vaan ne löytyvät klikkaamalla tuota ompelukoneen nimeä. Sen sijaan kerron nyt teille, miten yhteinen taipaleeni tuon ompelukoneen kanssa on sujunut. 


Tilasin ompelukoneeni Brodeeraus JoHa Oy:ltä, ja toimitus oli nopea. Olin testannut samanlaista ompelukonetta aikaisemmin Hämeenlinnan Elomessuilla ja todennut, että se olisi tarpeitani hyvin vastaava peruskone, joten päädyin sitten ostamaan sellaisen. Muutaman kuukauden yhteiselon jälkeen sattui kuitenkin pieni onnettomuus: ompelukone putosi pöydältä lattialle, ja meni pudotuksen voimasta rikki. Kone kärsi sen verran suuret vauriot tuosta pudotuksesta, ettei sitä enää saanut korjattua, joten vakuutusrahoista tilasin uuden samanlaisen, joka osoittautui tietenkin aivan yhtä hyväksi, kuin edellinenkin!


Vaikka ompelukoneen ommelvalikoima ei olekaan laaja (koneesta on saatavilla myös suuremmalla ommelvalikoimalla varusteltu versio!) on se kattava. Yhdentoista erilaisen ompeleen lisäksi koneesta löytyy ohjelmat kolmelle erilaiselle napinlävelle. Ja mikä parasta, kone osaa itse säätää tikinpituuden ja muut säädöt sellaisiksi, että ompeleesta tulee automaattisesti nättiä! Itse en yleensä joudu edes kajoamaan näihin asetuksiin. Yllä olevassa kuvassa onkin esiteltynä tämän koneeni ompeleet sekä kolme erilaista napinläpeä. 


Ommelvalitsin on tässä koneessa selkeä ja näppärä. Kaikki ompeleet ovat esillä koneen rungon muovissa, ja valintapyörää pyörittämällä saa valittua haluamansa ompeleen. Plus- ja miinuspainikkeista voikin sitten säädellä tikin pituutta ja leveyttä haluamansa mukaan. Lisäksi koneesta löytyy painike automaattiselle päättelylle, joka minulla on lähes aina käytössä. Näiden tietojen lisäksi koneen näytöllä näkyy myös ompeleelle suositeltu paininjalka. 

Ja paininjaloista puheenollen: vanhalla Singerilläni en koskaan vaivautunut vaihtamaan paininjalkaa, sillä se oli niin työlästä. Kuitenkin tämän nykyisen ompelukoneeni pikalukituksen ansiosta homma sujuu todella nopeasti, ja työn jälkikin on paljon siistimpää, kun käyttää oikeanlaista paininjalkaa. Myös neulan vaihto kaksoisneulaan sujuu näppärästi, ja näin ompelukoneen kanssa voi kätevästi huolitella trikoovaatteet.


Hyvinä puolina mainittakoon vielä helposti paikoilleen asetettava alalankapuola ja läpinäkyvä puolakotelon kansi, jonka ansiosta alalanka ei enää pääse loppumaan yllättäen kesken ompelun! 

Olen kuullut monien ompelevan tällä koneella ilman poljinta, mutta mielestäni se on jokseenkin kömpelöä. Varmaankin lähinnä siksi, että koulussa ja muutenkin olen tottunut käyttämään ompelukonetta polkimen kanssa, enkä napista painamalla. Kuitenkin lyhyiden pätkien ompelu napinpainalluksella on minustakin kätevää, ja olenhan minä testiksi yhden kangaskassin tällä surautellut kokonaan ilman poljinta. 

Kaiken kaikkiaan Brother Innov-is 15 on mielestäni todella näppärä peruskone, ja hintaansa nähden hyvä ostos. Se jaksaa hurrutella paksuistakin kohdista (farkkujen korjaamiset ja moninkertainen nahkakin menevät ihan tuosta vaan!), on hiljainen ja selkeä. Haittapuolena pienehkö ommelvalikoima, mutta toisaalta, ei kaikkea voi saada. Varsinkaan, kun samasta koneesta on olemassa myös useammalla eri ompeleella varustettu malli. Voin suositella konetta niin aloittelijoille, kuin kokeneemmillekin ompelijoille peruskoneeksi. 

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi hyvälle koneelle kyllä :) ja hyvä, et sulla on kattava vakuutus niin et jäänyt ilman konetta :)

    Ittekki ollu tarkotus, et ku joskus ehtis niin kaivais miehen ompelukoneen esiin ja opettelis käyttämään sitä. Kovasti innostaa ajatus opetella tekemään vauvalle itse jotain perusvaatteita edes, lisäks meil tarvis tehdä verhoja ja vaikka mitä. Sitku joskus olis vaa aikaa ja kroppa siin kunnos et olis mahdollista tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taito ommella on kyllä hyödyllinen taito, varsinkin lapsiperheessä, kun saa paikattua risat vaatteet ja vaikkapa tehtyä liian kapeaksi jääneestä bodysta paidan. :)

      Poista