perjantai 19. helmikuuta 2016

Uusi lempivaate

Kuten jotkut ovat huomanneet, olen ihan hulluna kärpässienikuvioihin! Muutenkin sienet ovat todella kauniita, mutta ulkonäkönsä puolesta kärpässienet ovat suosikeitani. Varsinkin kankaissa kärpässienikuvio näyttää mielestäni todella kauniilta. Varmaankin sen takia päädyin jossain vaiheessa tilaamaan tätä ihanaa trikoota, jonka kuvioissa toistuvat tiilenpunaisella pohjalla kärpässienet, vanamot, metsätähdet ja suloiset pikkulinnut.

En millään tapaa ole kiirehtinyt tämän kauniin kankaan saattamisessa vaatteeksi, sillä olen halunnut odottaa, kunnes löydän oikeanlaisen kaavan tälle kankaalle. Uusimman Ottobre-lehden myötä se sitten löytyikin, ja kaavaksi valikoitui Sporty Summer -paitakaava, jonka jujuna ovat olkapäissä olevat aukot. 



Aikaa tämän t-paidan kaavojen piirtämiseen, kankaan leikkaamiseen ja ompeluun meni kolmisen tuntia, ja mielestäni se oli helppo ja yksinkertainen toteuttaa. Täytyy ehdottomasti laittaa kaavat talteen tulevaa käyttöä varten, ja mahdollisesti muokata tästä myös pitkähihainen versio. 

Tämä paita nousi välittömästi lempivaatteekseni. Se on tyylikäs (tai ainakin omasta mielestäni hieno!) ja käytännöllinen peruspaita, jossa on kuitenkin jokin "juttu". Millaisia ovat teidän lempivaatteenne? 

10 kommenttia:

  1. Mä oon ihan pähkinöinä noihin olkapääaukkopaitoihin ja -mekkoihin! Pitänee ehkä ostaa uusin Ottobre niin saa ihan kaavan, muuten kun olen leikellyt ihan summittain :D Toi kangas on ihana kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä ostaa tuo, olkapääaukkopaidat on niin kivoja! Ja tuon kaavan saa aika helposti sovellettua tunikaan tai mekkoonkin. :)

      Poista
  2. Oi kuinka ihana paita tuli ja sopii sulle loistavasti! Toi väri ja kuviointi ja toi malli, oi että ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin oon ihan rakastunut tähän. Arvaa vaan, mitä nytkin on päällä! :D

      Poista
  3. Noniin, nyt tääki etana viimein kerkes tänne asti ihastelemaan! ;) Hyvin inspiroiva ja kaunis paita, ehdottomasti must do-lista-ainesta (en oo kovin pro ompeleen, mutta tämän nähtyäni aion taatusti yrittää :) ). Ja ihanan kankaan oot löytäny! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Kannattaa ehdottomasti yrittää, tää ei nimittäin oikeasti ollut sen vaikeampi ommella, kuin perus t-paitakaan!

      Poista
  4. Onpa kiva! Minulla odottaa ompelemistaan pala ihan samaa ruosteenväristä kangasta, muiden muassa. :) Tosi kiva tuo kuosi ja väri. Itse ajattelin tehdä siitä kevyttä trikoomekkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Tämä kangas on varmaankin yksi lemppareistani. Harmi, etten ole tilannut sitä enempää! Trikoomekko tästä kankaasta kuulostaa tosi hyvältä idealta.

      Poista
  5. Mistä saa tilattua noin upeeta kangasta? :OO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni oon tilannut tän Majapuulta, mutta mulla on tunnetusti tosi huono muisti! Saattaa olla myös PaaPiilta ostettu.

      Poista