maanantai 4. huhtikuuta 2016

Reppu selkään ja retkelle!


 Pian tulee kesä, ja kesän seikkailuissa tarvitaan tietenkin reppua! Vanha, hyvin palvellut Kånken -reppuni oli jo auttamattoman kulahtanut, joten päädyin ompelemaan sille korvaajan. 


Repun osien mitat ja ompeluohje löytyi Villa & Villa -blogista. Päälikangas on ostettu Ikeasta, vuorikankaana toiminut jämäkkääkin jämäkämpi puuvilla Jätti-Rätistä, kuin myös repun kissakuvion kanssa yhteensopivan oranssit vetoketjut ja nuo nauhat. Reppusoljet ovat Reiman tehtaanmyymälän loppuunmyynnistä. 



Tällainen näpsäkkä pikkureppu siis syntyi. Täytyy myöntää, että tämä on tähänastisista ompeluprojekteistani ollut haastavin, mutta samalla myös varmasti palkitsevin! Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen, vaikka muutaman kohdan olisi voinut tehdä nätimminkin.


Kankaita tästä projektista jäi reilusti yli, sillä ostin sekä tuota kissakangasta, että jämäkkää vuorikangasta kumpaakin kahden metrin pätkät. Kissakankaasta teen vielä aivan varmasti jotakin lähiaikoina, tuo valkoinen puuvilla puolestaan saa hautautua kaapin perukoille todelliseen tarpeeseen saakka, sillä sen nuppineulottaminen oli niiiiin ärsyttävää! Kangas nimittäin oli niin tiukkaa ja jäykkää, ettei siitä saanut nuppineuloja taipumatta läpi! 

Oletteko te jo testanneet repun ompelua? Millainen kassin tai repun olette todenneet parhaaksi kesäkassiksi?

38 kommenttia:

  1. Ihana reppu! Meinasin kysyä että missä näitä myydään, mutta ihan mahtavaa, että joku osaa ommella noin siistiä jälkeä ja onnistuu noin hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, ei valitettavasti myydä missään! :D Itsekin olen ihan ihastunut tähän reppuun, ja ompelujäljestäkin tuli todella siistiä!

      Poista
  2. Siis ihana!! Aivan huikean taitava ja monipuolinen olet! <3

    VastaaPoista
  3. Ihana reppu! Löysin viimein kivan kankaan omaa reppuani varten, nyt pitäisi vaan vielä löytää aikaa sen ompeluun :D No, kunhan saan huomisen tentin suoritettua, saan luvan aloittaa palojen leikkelyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuistasi! :)

      Millainen kangas reppuusi valikoitui? :) Toivottavasti huomisen tentin jälkeen löytyy ompeluaikaa! Tsemppiä tenttiin. :)

      Poista
  4. Voi jeskamandeera miten upea reppu! Itse kun en osaa ommella ollenkaan, en voi muuta kuin ihastuneena huokailla miten taitava olet. Itse olen etsiskellyt reppua kesäksi, mutta ei ole mieluista löytynyt. Äippää olen yrittänyt saada omplelemaan, toistaiseksi tuloksetta... Mahtavan taidokasta työtä olet tehnyt ja kangas on mitä hurmaavin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! ♥ Mieluisen repun löytäminen on kyllä haastava homma. Onneksi Ikeasta löytyi näin täydellinen reppukangas!

      Poista
  5. Ihana reppu, voi että mikä kissakangas <3

    Mä olen pitänyt repun ompelua liian vaikeana mun taidoille, mutta nyt alkoi houkuttaa kokeilla, saisinko aikaan mittatilausrepun läppärilleni :D Laukkujen ompeluni on toistaiseksi rajoittunut erinäisiin tilkkutyö-peruskasseihin ja tarveharkintaisiin elektroniikan suojapusseihin.

    Löysin vasta blogisi, se vaikuttaa kivalta ja taidan alkaa seuraajaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista kehuistasi! :) Repun tekeminen oli paljon helpompaa, kuin oletin, vaikka työlästä ja haastavaa se silti oli. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, varsinkin kun tuolta Villa & Villa -blogista löytyy niin kätevä ompeluohje!

      Tervetuloa seuraajaksi! :)

      Poista
  6. Voi että mikä ihanuus! <3 Yhdyn ekan kommentoijan sanoihin, niin taidokkaasti toteutettu! :)

    VastaaPoista
  7. eiii, miekin tahon jonkuu tälläsen! Joku pinkki ois överi! :D harmi kun en osaa ommella :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, pinkki ois kyllä ihan sun tyylinen! Vähän kyllä överi silti! :P Nyt sun pitää sitten vaan alkaa harjoittelemaan ompelua!

      Poista
  8. Ai että on upea. Pystyt kyllä tekemään uskomattomia töitä.

    VastaaPoista
  9. Mulla on ollu tää ohje tallennettuna jo iät ja ajat, mutta vielä en oo tohtinu ruveta testaan :D Mutta ihan huisin hieno tää sun tekemä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa ihan ehdottomasti testata repun ompelua! :)

      Poista
  10. En kestä miten ihana reppu!! Voisin saman tien kotiuttaa tällaisen itsellenikin. Suloinen yksityiskohta tuo repun sisältä kurkkaava kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Oli ihan pakko saada tuonne sisälle jotain piristämään valkoista vuorikangasta, joten kisuhan sinne valikoitui :)

      Poista
  11. Aivan uskomattoman kaunis reppu. Olisinpa yhtä ompelutaitoinen kuin sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Sinnikkäällä harjoittelulla oppii hyväksi ompelijaksi, ei siis muuta kuin treenaamaan!

      Poista
  12. No vau! Aivan ihana reppu ihanalla kuosilla :) Ja vielä oranssi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän repun nyt pitää olla oranssi kissakuviolla, eihän se muuten mikään reppu olisi! :D

      Poista
  13. Upea reppu! Minäkin tarvitsisin samanlaisen.

    VastaaPoista
  14. vautsivau, ku oot hitsin taitava ja ihana kangas<3
    Itellä ei löydy käsityötaitoa nimeksikään, oon ihan poropeukalo:D
    Mut onneks voin tulla aina tänne kyyläilemään mitä oot värkkäilly:)!

    VastaaPoista
  15. Upea lopputulos! Todella siistin näköistä jälkeä. Minä vain odotan kadonnutta inspiraatiota tällaisen toteuttamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuistasi! :) Toivottavasti repuntekoinspiraatiosi löytyy mahdollisimman pian. Sitten kun se on löytynyt ja reppu ommeltu, haluan ehdottomasti nähdä kuvia siitä!

      Poista
  16. Onpa hieno reppu, ja käy ihanasti yhteen kumpparien kanssa! :) Minä olen tehnyt reppuja hyväksi havaitulla kaavalla, jolla teimme yläasteella reput käsityötunnilla. Sillä olen ommellut aina uuden tilalle, kun entinen on kulunut loppuun. Nykyinen on kierrätysfarkkua ja oikein mieleinen, mutta tykästyin myös tähän neliskanttiseen malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta viestistäsi! :) Repun ja kumppareiden värin yhteensopiminen oli ihan sattumaa, ei siis lainkaan ennalta suunniteltu juttu. Olisi mukavaa nähdä, millaista reppukaavaa käytät!

      Poista
    2. Tämä viimeisin reppuni on ollut käytössä varmaan jo yli kymmenen vuotta, niin että kohtahan se alkaisi olla taas uuden vuoro... Vielä kun löytäisi sen kaavan taas käsiinsä! ;) Minäpä näytän, kunhan tulee vastaan jossakin elämänvaiheessa!

      Poista
    3. Ohhoh, onpas kestävä reppu! Ehkä on jo aika päästää vanha reppu eläkkeelle, ja ommella uusi. :)

      Poista
  17. Voihan miau! Aivan ihana ♥

    VastaaPoista