keskiviikko 17. elokuuta 2016

Annoin rakkaalleni rukkaset!

Ei, ei meillä sentään ero tullut, kunhan vaan valmistaudutaan talveen. Pitäähän sitä poikaystävälle nimittäin neuloa käsille lämmikettä talveksi! 

Siitä saakka, kun neuloin kumppanilleni pipon, olin lupaillut hänelle myös lapasia. Ruokakaupassa käydessä tarttuikin sitten mukaan kaksi kerää Novitan 100% villaa olevaa Joki -lankaa (väri 877), joista suunnittelin tekeväni hänelle huovutetut tumput talveksi. Neuloin lapaset mukaillen Novitan huovutettujen lapasten ohjetta, tosin varren resorin tein 4 mm puikoilla ja itse lapasosan 5 mm puikoilla, ja jonkin verran lyhyempänä, kuin ohjeessa neuvotaan. 


Ennen huovuttamista nämä lapaset olisivat lähinnä sopineet leipälapion suojiksi tai villasukiksi, joihin on vahingossa neulottu peukalo kantapään tilalle. Kun lapaset nakkasi pyykkikoneeseen parin pyyhkeen kanssa, huopuivat ne onneksi muistuttamaan kooltaan ja ulkomuodoltaankin ihan lapasia! Melko paljon jännitti, että tuleeko näistä yhtikäs mitään käyttökelpoista, kun tein lapasosan muutamaa numeroa pienemmillä puikoilla, kuin ohjeessa, mutta kyllä niistä vähintään käyttökelpoiset tumput tuli. 


Nämä lapaset oli ensimmäinen pyykkikoneessa huovuttamani työ, ja täytyy sanoa, että kyllä jännitti, kun nuo jättiläisen kintaat tuuppasi pyykkikoneeseen ja laittoi ohjelman pyörimään. Yhtään ei voinut tietää, mitä sieltä tulee ulos, kun pesuohjelma on valmis! 


Kaapistani löytyy vielä neljä 50 gramman kerää vaaleanpunaista huopuvaa lankaa, jotka sain Salaiselta Käsityöystävältäni. Sen verran tästä touhusta innostuin, että ajattelin seuraavaksi kokeilla huopatossujen tekoa! Pitää vain jostain hommata kivat koristeet tossukoihin, sekä etsiä hyvä ohje. Tossujen lisäksi haaveilen Nuuskamuikkusen hattua muistuttavasta huopahatusta talveksi, ja nyt mietityttää, että onnistuisikohan sellaisen tekeminen neulomalla ja pyykkikoneessa huovuttamalla. 

Oletteko te, lukijani, koskaan huovuttaneet pyykkikoneessa neuletöitä? Oliko lopputulos toivotun kaltainen, vai tuliko pyykistä ulos kenties vain mytty villaa, josta ei saanut enää muotoiltua yhtikäs mitään käyttökelpoista? 

14 kommenttia:

  1. Aww, ihanat lapaset:3 Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  2. Mä oon aika paljon huovuttanut koneessa ja joka kerta on pieni jännitys, kun avaa pesukoneen luukuun :D Mulla on onneks melkein aina onnistunut työ tullut ulos pesukoneesta. Kerran oli patalaput menny vähän pienemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta ihan käyttökelpoiset oli. Patalappujen (joita olen tosi paljon huovuttanut) lisäksi olen huovuttanut patakintaat, lapaset, sukat, itselleni tein ihanan käsityökorin ja joskus kaaaauan sitten huovutin kaverin pojalle juurikin nuuskamuikkusen hatun. En enää muista neuloinko vai virkkasinko sen, mutta kiva siitä tuli :) huh, tulipas pitkä kommentti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua jännitti ihan älyttömästi, mitä pyykkikoneesta paljastuu, kun nää lapaset oli mun eka pyykkikonehuovutuskerta ja ohjelman valintakin oli "pikkasen" etsimistä. :D Löytyyköhän jostain ohjetta tuollaiseen nuuskamuikkushattuun?

      Poista
    2. En oo yrittäny etsiä, silloin tein vain omasta päästä ja yllättävän hyvä tuli :)

      Poista
    3. Okei :) Kuinkakohan monella silmukalla tuollaista kannattaisi lähteä tekemään aikuisen päähän? Otanko vaan jonkun perus pipon ohjeen, ja alan tekemään samalla silmukkamäärällä huopuvastakin langasta? Kun ainakin näissä lapasissa oli samat silmukka- ja kerrosmäärät, kuin tavallisissa seiskaveikkalapasissakin. :)

      Poista
    4. Mä virkkaan enempi kun neulon, niin virkaten ois ainakin helpoin lähtee sieltä ylhäältä alaspäin lisäillen silmukoita, en tiedä oisko neuloen taas helpompi just toisin päin, että lähtee siitä lieristä ylös päin. Taitaa löytyä ohjeita huovutetuille hatuille, semmosesta varmaan ois helppo lähteä vähän soveltamaan :)

      Poista
    5. Okei, kiitti vinkeistä! :) Pitää alkaa googlaamaan ja soveltamaan!

      Poista
  3. Kauniin väriset tumput ja kivat nuo resorivarret. Olen tehnyt aina ohjeella ja suorat varret huopuvasta langasta. Mutta itse tykkään noista varsista, suojaavat paremmin ranteita. Miten kun huovutatte, laitatteko lapasten sisään muovipussin kiinni, ettei tartu kiinni vai ihan sellaisenaan koneeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin nuo Isoveljestä tehdyt resorivarret on kätevät - varsinkin, kun kotona sattui olemaan jämäkerä juuri oikean väristä Isoveikkaa! Toki voisi ne kaksinkertaisesta 7 Veljestä -langastakin neuloa. :)

      Itse olen kuullut tuosta muovipussin laittamisesta huovutettavan työn sisään, mutta päätin kokeilla ilman, ja ihan lapasten mallisena tuli nämä ulos, juuri oikean kokoisina! Tosin koneessa huopumiselle oli vähemmän tarvetta, kun tein vain 5 mm puikoilla. Isosilmukkaisempi, esimerkiksi 8 mm puikoilla tehty työ, varmaan huopuu helpommin huopapalloksi.

      Poista
  4. Mä olen tehnyt muutamat tossut Huopasesta. Osan tein Novitan ohjeella jossa tossut kasattiin tilkuista mutta kyllästyin tilkkujen ompeluun ja tein yhdet yksinkertaisemmat. Laitoin huolellisesti muovit sisään ja hyvin onnistui. Ne pitää vaan heti märkänä päästä muotoilemaan omistajan jalkaan sopiviksi.
    Sitten koitin tehdä hatun Purosta: laskin silmukkamääriä mallitilkun ja kutistumisprosentin mukaan - ja huovutuksen jälkeen jäi liian isoksi. Joku neuvoi huovuttamaan uudestaan, mutta se kuuluu nyt sarjaan UFOt.

    Mari K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole vielä yksiäkään tossuja kokeillut tehdä! Joskus aloitin neulomaan jotain ainaoikein-neliöitä tossuja varten, mutten jaksanutkaan niitä sitten neuloa, ja taisi tossunalku mennä roskikseen. Lähiaikoina olisi tarkoitus tehdä Lankahelvetti-blogin tossuohjeella tossut. :)

      Ikävä kuulla, että neulomasi ja huovuttamasi hattu jäi liian isoksi :/ Itsellä tuota tukkaa kun riittää (rastat), niin ei tavallaan edes haittaisi, jos Nuuskamuikkushattu, jota suunnittelin, jäisi normaaliin päähän liian suureksi, kunhan se vain olisi riittävän jämäkkä ja tukeva pysymään pystyssä. Yksi vaihtoehtohan olisi toki neuloa yksi suuri levy, ja huovuttaa se ja sen jälkeen leikellä siitä oikeankokoisia paloja lakkiin...

      Kannattaa ehdottomasti koittaa laittaa neulomasi hattu vielä uudelleen pesukoneeseen, jos vaikka kutistuisi oikeisiin mittoihinsa. Ei siinä mitään ainakaan häviä! :)

      Poista
  5. Ihana otsikko :D

    VastaaPoista