torstai 28. toukokuuta 2015

Puuha-Pete kaiken korjaa, Puuha-Pete tietenkin!

Keskeneräisten töiden laatikko pursusi yli äyräiden, mikä oli melko ahdistava näky. Jotain oli pakko saada valmiiksi, mutta innostus kaikkiin keskeneräisiin neuleisiin oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Mikä avuksi? 

Ravelryssa olin jo pitkään ihaillut Niina Laitisen suunnittelemia Tools-sukkia, joten päätin ottaa sellaiset puikoille, pienten lasten sukkaset kun valmistuvat kuitenkin ihan hurjan nopeasti. Langaksi valikoitui Lankamaailmasta kaupanpäälisenä saadut kerät Gjestalin Maija -sukkalankaa, kahdessa erilaisessa sinisen sävyssä. Näihin sukkiin meni vain pari päivää aikaa, ja ensimmäisen sukan valmistuttua käytin useamman tunnin siihen, kun pohdin, teenkö toisen sukan niin, että värit ovat samoilla paikoilla, vai vaihdanko värien paikkoja keskenään, kuten Niinan ohjeessa tehdään. Päädyin kuitenkin siihen lopputulokseen, että värit saavat olla samoilla paikoilla molemmissa sukissa, niin voin tehdä toisen tummemman sinisen parin vähän isompana ylijäämälangoista.


Varren kirjoneuleessa tuli ensimmäiseen sukkaan tehtyä pienoinen virhe, jonka huomasin vasta kantapäätä tikutellessani, enkä viitsinyt alkaa purkamaan. Täytyi sitten kopioida sama virhe toiseenkin sukkaan, jolloin se on huomaamattomampi. Löydätkö sinä sukista kyseisen virheen? :)


Vielä ei ole näille sopivia jalkoja, mutta kun poikaystävän siskonpojan Onnin jalat kasvavat, pääsevät nämä veikeät työkalusukat lämmittämään hänen jalkojaan.


Muistakaahan muuten käydä osallistumassa vielä kiireen vilkkaa järjestämääni arvontaan! Aikaa on enää alle vuorokausi, joten hop hop osallistumisilmoitusta laittamaan, ellette ole niin jo ehtineet tekemään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti