torstai 11. kesäkuuta 2015

Arvatkaa, kuka pääsee opiskelemaan!

No minä tietenkin!


Mä en oikeasti voi uskoa tätä todeksi! Kun postiluukusta äsken tipahti Turun kaupungin kirjekuori, kuvittelin, että sieltä tulee vaan ilmoitus siitä, että toimeentulotukihakemuksesta puuttuu jokin liite. Mutta ei! MÄ SAIN OPISKELUPAIKAN!

Viime keväänä hain opiskelemaan Turun Yliopistoon biologiaa, ja pääsykokeesta uupui muutama piste, jotta olisin saanut opiskelupaikan yliopistolta. Tänä keväänä puolestaan hain jälleen tuonne Turun Yliopistoon, sekä biologiaan, että maantietoon, mutten jaksanut käydä kummankaan linjan pääsykokeissa. Lisäksi hain ammattikouluun tekstiili- ja vaatetusalan perustutkintoon, vähän niinkuin vitsillä, enkä uskonut sinnekään pääseväni. Alunperin en edes niin kovasti halunnut päästä sinne, kunhan vaan hain johonkin, mutta kun ajatusta pyöritteli päässä, niin kyseinen linja alkoi kuulostaa jopa ihan älyttömän houkuttelevalta.

Ja mä pääsen sinne! Vuoden lusmuiluelämän ja sairaslomien jälkeen opiskelupaikka oli tosiaankin enemmän kuin toivottu juttu. Oon ihan älyttömän innoissani tästä! 

Mutta nyt pitää mennä hyppimään innostuksesta ympäri asuntoa ja ilmoittamaan innoissaan kaikille ystäville, tuttaville ja serkun siskon kummin kaiman kissalle, että pääsin opiskelemaan. 

14 kommenttia:

  1. Onnittelut, varmaan mielenkiintoinen opintoala :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! ❤ Todellakin kuulostaa mielenkiintoiselta alalta. :)

      Poista
  2. Hei tosi hienoa :) onnea tuhannesti <3 ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sättäsin puhelimel jotain ja kommentti tuli vahingossa kahteen kertaan o.o poistin toisen mut se ilmottaa siit tollai hölmösti ni älä ihmettele :D

      Poista
    2. Kiitokset onnitteluista! :) ❤

      Poista
    3. Poistelen tosta ton vahinkokommentin, niin näyttää siistimmältä. :D Mä kans onnistun puhelimen kanssa netissä ollessa sähläämään yhtä sun toista. Itsekin oon moneen kertaan jättänyt blogeihin kommenttia tuplana, välillä jopa triplana!

      Poista
  3. Hienoa! Antoisaa opiskelua, ja sitä se onkin. Olen opiskellut aikoinaan mallipukineidenvalmistajaksi, ja jatkoin siitä vielä kahteen vaatetusalan tutkintoon kun niin innostuin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen pohtinut, että voisin tuon jälkeen ehkä jatkaa käsityöopettajaksi. Toisaalta, en vieläkään ole varma, mitä tulen "sitten isona" tekemään. Luultavasti kuitenkin jotakin käsitöihin liittyvää.

      Poista
  4. Onnittelut täältä vuonna -74 valmistuneelta pukuompelijalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti mustakin valmistuu vielä joskus jotain! :D

      Poista
  5. Aivan mahtavaa, hurjasti onnea opiskelupaikan johdosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) Opiskelupaikka on kyllä mahtava juttu!

      Poista