maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kuvia sieltä sun täältä, eli Viro-postaus numero kaksi


Lauantaiaamuna minä ja poikaystäväni nousimme Virossa maihin aamuseitsemältä. Kaupat tai kahviot eivät vielä olleet auki, ja kaupunki oli lähes autio, joten päädyimme kiertelemään ympäri kaupunkia kauniita rakennuksia ja maisemia katsellen. 




Kävelimme ympäri Vanhaa Kaupunkia, otimme pienet nokosetkin hiljaisella sisäpihalla ja tulimme japanilaisturistien kuvaamaksi torkkuessamme. 




Löysimme myös vallan sympaattisen ja viehättävän suklaakahvion, jossa nautimme aamiaisen. Minä tilasin lasillisen Fantaa, sekä valkosuklaa-kirsikka-kakun. Poikaystäväni puolestaan joi kupposen espressoa ja söi kroisantin. 



Seikkailimme ympäri kaupunkia, poikkesimme oluella erään baarin terassilla ja kävelimme molemmat jalkamme kipeiksi kaupunkia ihaillessamme. 

Tällainen oli Vironreissumme tiivistettynä kuviin ja sanoihin. 

4 kommenttia:

  1. Hei, mikä tuon kahvilan nimi/osoite oli! Tällaset ehdottomasti ylös, koska jotenkin tuntui että pelkän kahvilan löytäminen vanhasta kaupungista/tallinnasta oli haastavampaa kuin ruokapaikan löytäminen. Toki niistä varmaan sai usein sekä ruokaa että kahvia, mutta kun me yritettiin äitin kanssa etsiä juuri tollasta kakkukahvipaikkaa niin ei niitä oikein ollut! Hyvältä näyttää kyllä kakkupala ja hienoja kuviakin oot ottanut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äää, en millään muista! Jokin suklaakahvio se oli kuitenkin, jollakin sisäpihalla. Pitää kysyä poikaystävältä, jos tällä muistuisi paikan osoite tai nimi mieleen. Tuo kakku oli kyllä niiiiiin herkullista! :)

      Poista
  2. Tuollainen kakkupala tänne heti nyt, kiitos!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ❤ Kauniita kuvia olet saanut otettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tollainen kakkupala nyt heti! Harmi, kun tuo kahvio ja sen herkut jäi Viroon. :(

      Poista