lauantai 3. lokakuuta 2015

Kurpitsapiirakka amerikkalaiseen tapaan

Pinterest-haasteen tokan työn teemana oli "Jotain aivan muuta". Jälleen kerran teema oli todella kattava, ja sen puitteissa olisi saanut toteutettua melkein minkä tahansa työn, mutta meikäläinen päätyi leivontaan, kun sitä täällä blogissa ei ole vielä tähän mennessä ollutkaan! Reseptiksi valikoitui tämä helppo kurpitsapiirakkaresepti, jota hieman muokkailin. Idean kurpitsapiirakkaan sain, kun bongasin Turun Kupittaan Citymarketissa kurpitsasosetta. Aikaisemmin olen tehnyt kurpitsapiirakoita vain kurpitsapikkelssistä itse soveltamani ohjeen mukaan. 


Ainesosat: 
2 murotaikinalevyä
1 purkki Libby's kurpitsasosetta
1 purkki kondensoitua maitoa
4 isoa kananmunaa
2 tl kanelia
2 tl vanilijasokeria
½ tl suolaa

Näillä ohjeilla valmistuu yksi suurehko, noin 8 annoksen kurpitsapiirakkaa.

1. Valmistele piirakkataikina pakkauksen ohjeen mukaan irtopohjavuokaann. Kuumenna uuni 220°C. Kauli taikinalevyt piirakkavuokiin, säästä muutama pieni pala piirakkataikinaa koristelehtien tekemiseen.

2. Vatkaa isossa kulhossa munat, molemmat maidot sekä kurpitsapyree. Sekoita hyvin ja lisää sitten kaneli, vanilijasokeri ja suola. 

3. Kaada seos piirakkataikinan päälle vuokiin. Kauli säästetyistä taikinanpaloista ohuehkoja levyjä, ja leikkaa niistä veitsellä puunlehtien muotoisia palasia. Asettele piirakan päälle koristeeksi. 

4. Paista piirakkaa 120 asteessa 15 minuutin ajan. Alenna sitten uunin lämpötilaa 175 asteeseen, ja paista piirakkaa vielä 35-45 minuuttia, kunnes piirakan täyte on kypsää ja kiinteää. Mikäli haluat, voit ensimmäisen 15 minuutin jälkeen laittaa piirakkavuoan päälle alumiinifolion, ettei taikina tummu. 

5. Anna jäähtyä noin kahden tunnin ajan. Nauti sinänään tai vanilijavaahdon kanssa. Halutessaan kurpitsapiirakan voi pakastaa.


Tällä itse muokkaamallani ohjeella syntynyt piirakka vie tosiaankin kielen mennessään! Lisäksi se on melko ruokaisaa, joten se käy esimerkiksi illallisesta.

2 kommenttia: