lauantai 3. lokakuuta 2015

Suutarin lapsella ei ole kenkiä

Eikä neulojan poikaystävällä ole villasukkia. Ainakaan ennen kuin nyt! Jostain syystä olen jo pitkään vältellyt sukkien neulomista poikaystäväni 44-kokoiseen jalkaan. Pari projektia on jo pitkään ollut keskeneräisenä, mutta nyt sain niistä yhden valmiiksi. Sukat on neulottu pääosin matkalla Turusta Hämeenlinnaan ystäväni tupareille ja takaisin, vuonna 2008 valmistetusta Isoveli Colori -langasta.



Nämä sukat ovat ensimmäiset koskaan tekemäni aikuisten koon perussukat, siis mikäli raitasukkia ei lasketa perussukiksi. Silmukoita niissä on 12 per puikko, varressa 2 o 2 n -joustinneuletta, sen jälkeen kolme kerrosta oikeaa, vahvistettu kantapää, ja jalkaterä sileää. 

Sukat ovat kuulemma enemmän kuin tervetulleet, ja onhan poikaystävä jo useamman kerran kysellytkin, että milloin oikein teen hänelle villasukat.


4 kommenttia:

  1. Lämpimän näköiset perussukat. Tuo väri sopii kyllä sukkiin kuin nenä päähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuota lankaa jäi vielä sen verran, että siitä saattaisi saada toisetkin sukat. Jos ei kunnon varrella, niin ainakin nilkkasukat. Harmi, kun noita pätkävärjättyjä Isoveli-lankoja ei enää myydä.

      Poista
  2. Kyllä on nyt varmasti iloinen neulojan poikaystävä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Pitää vielä tehdä hänelle joululahjaksikin villasukat, niin sitten on vaihtosukatkin :D

      Poista