lauantai 5. joulukuuta 2015

Malla

Tiedättekö sen fiiliksen, kun olette menossa jonnekin, ja yhtäkkiä näette jotain, mikä on aivan pakko saada? Näin kävi perjantaina, kun olin koulun jälkeen menossa luokkakavereideni kanssa käymään Eurokankaan alennusmyynneissä. Olihan sitä nyt ihan pakko mennä, kun kaikki kankaat olivat -20%, ja kankaita nyt aina tarvitsee! 

Pakko saada -fiilis ei kuitenkaan tullut Eurokankaassa, vaan Wiklundin Sokoksen ovien ulkopuolella. Ulko-oven eteen oli nimittäin tuotu roskalava, jolta kurkisteli mielenkiintoisen näköisiä irtoraajoja!


Ja kuten sanoin, pakkohan jotain oli saada. Saanko siis esitellä Mallan! Malla on housujen ja hameiden esittelyyn tarkoitettu muotinukke, johon kuuluu pelkät jalat. Nimensä Malla sai siitä, että hänen jalkoihinsa tullaan mallaamaan villasukkia. Heheh, eikö olekin omaperäistä? 

Sovimme luokkakaverini V-Ran kanssa, että Malla on meidän yhteinen mallineitokaisemme. Tällä hetkellä Mallan toinen jalka, jonka saa kätevästi irroitettua, onkin V-Ran luona, ja loppu mallinukke minun eteisessäni. Täytyy siis etsiä sille jostakin nurkasta oma paikka, jossa hämmentää vierailijoita! 


Näissä jaloissa tullaan siis vastedes näkemään omiin jalkoihini liian pieniä villasukkia. Malla on mielestäni todella kätevä kuvausapu, ja meneehän tuo todella hämmentävästä sisustuselementistäkin! 

4 kommenttia:

  1. Ihanaa kun sinulla on nyt apuna Malla. Itselläni on Stockmannin poistoista hankittu Alma ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallasta on kyllä paljon apua, etenkin villasukkien valokuvaamisessa! :) En malta odottaa, että pääsen julkaisemaan ensimmäiset Mallan kanssa kuvatut villasukkakuvat blogissani.

      Poista
  2. Ite oon kans kirppareilla nähny noita mallinukkejen irtoraajoja ja melkeen meinasin kerran jo irtojalat kotiin kuljettaa.. :D En vaan tiedä minne saisin kotona mahdutettua, heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo koskaan kirppiksillä näihin törmännyt! Mullakaan ei varsinaisesti ole kunnon paikkaa Mallalle. Tällä hetkellä se makoilee eteisessä, mutta siirtynee pian makuuhuoneen nurkkaan.

      Poista